Siirtäessäni musiikkia puhelimeen ja kuvia puhelimesta USB:n kautta yhteys katkesi liki alkuunsa Windows-koneilla. Aiemmin sama toimi Nokia 5:n kanssa.
Kokeilin siirtoa myös Linux-koneen kanssa. Silloin huomasin, että yhteys katkesi näytön himmentymisen myötä.
Muutin näytön siirtymisen virransäästöön 30 minuutiksi, jonka myötä siirrot onnistuivat ongelmitta sekä Linuxissa että Windowsissa.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2019
perjantai 20. heinäkuuta 2018
Riisuttuja ohjelmia
Käytän yhä Skype 7:ää, koska rivin siirto (enter) toimii halutessani kuten pitääkin. Itse käytän erillistä lähetä-toimintoa.
Tosin vastaavia puuteita on muissakin ohjelmissa. Outlookissa voisi olla valinta, jolla käynnistettäessä tai kansiota vaihdettaessa lukuruutu pidetään tyhjänä eli oletuksena ei valita yhtään sähköpostia. Erityisesti tästä olisi hyötyä haittapostin kohdalla.
Enkä totisesti ymmärrä, miksi imap-kansioita ei voi enää valita käytetyn palvelimen mukaisesti.
Enkä totisesti ymmärrä, miksi imap-kansioita ei voi enää valita käytetyn palvelimen mukaisesti.
Pahimmasta päästä on Chrome, jossa Cleanup Tool (software_reporter_tool.exe) kuluttaa levyaikaa joka käynnistyksellä. Ominaisuus ei ole valinnainen.
maanantai 22. elokuuta 2016
Windows 10 - haitaksi asti
Automaattiset päivitykset
Ensimmäinen kosketus Windows 10:een tuli työkaverin kannettavan kanssa. Päivityksen jälkeen 3G-modeemi (WWAN) lopetti toimintansa. Syyksi paljastui modeemin vanhempi laiteohjelmisto.
Kun modeemin ohjaimen palautti vanhempaan versioon, se toimi automaattiseen päivitykseen saakka. Koneen käynnistyksen jälkeen toiminta taas loppui.
Laiteohjelmiston päivitys olisi pitänyt tehdä ennen Windows-päivitystä. Vaikka Microsoftin tiedonkeruu- ja yhteensopivuustarkistukset kuluttivat koneiden suorituskykyä jokaisen käynnistyksen yhteydessä, ei tästäkään tullut huomautusta.
Vuosipäivitys
Toinen kokemus tuli ihan vast'ikään. Yrityksen yhteisessä käytössä oleva kannettava oli päivitetty kokeiluluontoisesti Windows 10:een. Koneella ei ollut mitään erityisen tärkeää käyttöä, jossa konetta ei voisi tarvittaessa tilapäisesti korvata jollain toisella koneella.
Yhtenä aamuna Windows ilmoitti päivityksen olevan menossa. Muutaman automaattisen käynnistyksen jälkeen kone oli pimeänä. Aikamme odoteltuamme pakotimme virran pois ja käynnistimme koneen uudelleen. Kokemusta alkoi karttua, kun ruudulle tuli qr-koodin palanen.
Valmistelevana toimena ladattiin asennuspaketti. Työaikaa hupeni merkittävästi USB-tikun alustukseen. Vasta useamman yrityksen jälkeen kävi ilmi, että tikku tulee alusta GPT-muotoon koneen kiintolevyn mukaisesti. Nyt tarjolle tuli mahdollisuus palauttaa edellinen Windows versio.
Palautuksen jälkeen kone oli päivitystä edeltäneessä tilassa. Piti kuitenkin kokeilla valvotusti, miten päivitys tapahtuu. Tällä kertaa seurasin päivityksen etenemistä. Muutaman automaattisen käynnistyksen jälkeen päivitys eteni 99%.iin. Sitten näyttö pimeni. Kone sai olla rauhassa useamman tunnin, muttei toiminut enää.
Sähköjen katkaisun jälkeen näytölle tuli jo entuudestaan tuttu qr-koodi. Palautustikku oli valmiina, joten tällä kertaa kone oli toiminnassa alle tunnissa.
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
KB2687455 ei asennu oikein
Windows
Update ei päivitä pakettia Service Pack 2 for Microsoft Office 2010 (KB2687455)
64-Bit Edition. Asennus päättyy
virheilmoitukseen, jonka error code on 78F.
Järjestelmän virhelokissa on kolme virhettä.
Log
Name: Application
Source: MsiInstaller
Date: 2013-07-25 10:54:54
Event
ID: 11935
Task
Category: None
Level: Error
Keywords: Classic
User: SYSTEM
Description:
Tuote:
Microsoft Office Shared MUI (Finnish) 2010 -- Virhe 1935. Ilmeni virhe
asennettaessa kokoonpano-osaa {5028F096-876F-424D-8E4C-5BEF13648B02}. HRESULT:
0x80070005. kokoonpanon liittymä: IAssemblyCacheItem, toiminto: Commit,
kokoonpanon nimi:
Microsoft.VisualStudio.Tools.Applications.Runtime.v9.0.resources,fileVersion="9.0.30729.5806",version="9.0.0.00000000",culture="fi",publicKeyToken="B03F5F7F11D50A3A",processorArchitecture="MSIL"
Log
Name: Application
Source: MsiInstaller
Date: 2013-07-25 10:54:59
Event
ID: 1024
Task
Category: None
Level: Error
Keywords: Classic
User: SYSTEM
Description:
Product:
Microsoft Office Shared MUI (Finnish) 2010 - Update 'Service Pack 2 for
Microsoft Office 2010 (KB2687455) 64-Bit Edition' could not be installed. Error
code 1603. Windows Installer can create logs to help troubleshoot issues with
installing software packages. Use the following link for instructions on
turning on logging support: http://go.microsoft.com/fwlink/?LinkId=23127

Päivityksen lataaminen ensin ja asentaminen sitten johtivat samaan virheeseen.
Käyttöjärjestelmä on Windows 7 Home prem. 64-bittinen ja asennuskieli on englanti.
Käyttöjärjestelmä on Windows 7 Home prem. 64-bittinen ja asennuskieli on englanti.
Päivittettävä ohjelma on Office Home & Student 2010 English intl. 64-bittinen.
Pääkäyttäjällä oli kaikki kieliasetukset muutettu suomalaisiksi. Kun kaikki muutettiin väliaikaisesti englanti
(UK)-tilaan, asennus tapahtui virheettä. Englannikielisessä Windowsissa asetukset ovat valikossa Region and Language. Asetuksia ei kokeiltu yksi kerrallaan, vaan Formats, Location ja Display Language muutettiin kerralla.
torstai 20. joulukuuta 2012
Windows Live Mail ja viestien siirto
Vanhassa kannettavassa koneessa oli Windows XP. Käytössä olivat sekä Outlook Express että Windows Live Mail. Uudemmassa koneessa on vasta asennettu Windows Vista. Windows Easy Transfer siirsi Outlook Expressin postit ongelmitta Vistan Windows Mailiin.
Windows Live Mailin posteille en keksinyt sopivaa valintaa siirto-ohjelmasta. Kopioin entiseltä koneelta 'Documents and Settings\user\Local Settings\Application Data\Microsoft\Windows Live Mail\'-kansion sisällön uuden koneen 'C:\Users\Esa\AppData\Local\Microsoft\Windows Live Mail'-kansioon. Käynnistettäessä Windows Live Mail teki korjausajon ja viestit katosivat, vaikka sähköpostitilien asetukset säilyivätkin.
Rekisterin viilauksen ja useamman kokeilun jälkeen kopioin tiedot taas kerran. Nyt poistin Vistan kansiosta *.chk-, *.log- ja *sqm-tiedostot. Poistin myös *.chk- ja *.log-tiedostot alihakemistoista ( Backup\new\, Calendars\\DBStore\, Calendars\\DBStore\LogFiles\, Calendars\\DBStore\Backup\new\ ). Käytännössä jäljelle jäivät Mail.MSMessageStore ja Mail.pat sekä eri tilien alihakemistot ja niisä olevat viestit. Nyt WLMn käynnistyksen jälkeen myös POP3-tilien viestit olivat tallessa.
Windows Live Mailin posteille en keksinyt sopivaa valintaa siirto-ohjelmasta. Kopioin entiseltä koneelta 'Documents and Settings\user\Local Settings\Application Data\Microsoft\Windows Live Mail\'-kansion sisällön uuden koneen 'C:\Users\Esa\AppData\Local\Microsoft\Windows Live Mail'-kansioon. Käynnistettäessä Windows Live Mail teki korjausajon ja viestit katosivat, vaikka sähköpostitilien asetukset säilyivätkin.
Rekisterin viilauksen ja useamman kokeilun jälkeen kopioin tiedot taas kerran. Nyt poistin Vistan kansiosta *.chk-, *.log- ja *sqm-tiedostot. Poistin myös *.chk- ja *.log-tiedostot alihakemistoista ( Backup\new\, Calendars\
torstai 19. tammikuuta 2012
Windows XP:n päivitysvirheitä
Kannettavan tietokoneen kaikki automaattiset päivitykset eivät onnistuneet. Windows XP:n lokissa olivat seuraavat virheet:
Installation Failure: Windows failed to install the following update with error 0x80070643: Security Update for PowerPoint Viewer 2003 (KB969615).
Installation Failure: Windows failed to install the following update with error 0x8007f00c: Security Update for Windows XP Service Pack 3 (KB973540).
Päivitykset eivät onnistuneet myöskään ladatuista tiedostoista.
Ensimmäiseen en etsinyt kummempaa ratkaisua, vaan poistin PowerPoint Viewer 2003:n ja asensin Viewer 2007:n.
Toinen ratkesi poistamalla Windows Media Player 11 ja Windows Media Format Runtime 11. Käynnistyksen jälkeen asensin ensin kaikki tarjolla olleet päivitykset. Tämän jälkeen asensin Media Player 11:n uudelleen ja nyt myös em. päivitys onnistui.

torstai 10. marraskuuta 2011
Kehitystäkö?
Tuskin olen ainoa, joka kummastelee ohjelmistokehityksen monia pieniä kiusoja.
Windows 7:n myötä katosi moni hyödyllinen ominaisuus, joka oli XP:ssä. Itse käytin usein tiedostojen järjestyksen muuttamista valintojen katoamatta.
Aiemmin Nokian puhelimissa selaimen aloitussivuksi saattoi asettaa kirjanmerkit. Uudemmissa on vaihtoehtona tyhjä sivu, mikä merkitsee ylimääräistä klikkausta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)